Luomakunnan kruunut

Pimeä katu, jäinen tuuli
outo kaupunki talven kynnyksellä
lumisade epäröi tulla jo monetta päivää
naamaani aristi, tuuli ujelsi korvissa

talot loppuivat sivuiltani
ja viima tarttui hattuuni, tällä kertaa
olin kuitenkin nopeampi
sivusilmällä näin jotakin upeaa
pimeydessä virtasi valojen joki

Sen vieressä, vielä pimeämpänä kuin normaalisti
virtasi vetinen joki rauhallisesti
se oli virrannut tästä jo ennen kaupunkia
kaupunki oli kasvanut sen ympärille
ja edelleen se virtasi

Mutta nyt sen vieressä oli valojen, kaapeleiden ja kiskojen virta
kuka sen oli tehnyt, ajattelin
pohdittuani hetken tiesin kyllä

KERTOSÄE:
Minä sen tein, minä suunnittelin rautatien
Minä sen tein, minä rakensin rautatien
Voin olla ylpeä, ja elää paremmin, sillä
minä sen tein, minä tein rautatien

Veljeni hapuilevat mystisessä hämärässä
sattumalta nähden vilauksia totuudesta
mutta suurimman osan aikaa lyöden päitään seiniin.
Totuutta ei löydy uskomalla taikuuteen ja ihmeisiin.

Ja mitä sitten, vaikka taikuus toimisikin
mitä sitten, jos ihmeitä tapahtuisi
kenen vastuulla ne olisivat?
Kuka ne saisi aikaan? Et voisi sanoa:

KERTOSÄE

Kaukaiset serkkuni elävät vaistojen varassa
heidän aivonsa eivät sisällä taikauskoakaan
elämä on selkeää ja kenties helppoa
kun jokaiseen ärsykkeeseen vastaa samalla tavalla.

Taikausko saa ihmisen vastaamaan väärin
aina silloin tällöin ja se on vaarallisempaa
kuin vaiston varassa eläminen
Harkitseva yksilö, tieto, ymmärrys ja totuus
apunaan ei joudu samanlaiseen vaaraan
kuin korkeintaan taikauskoisten parissa.

Tiede, ymmärrys ja totuus mahdollistavat saavutukset

KERTOSÄE

Älä usko sattumaan ja jos et jotain ymmärrä
pyydä selitystä. Pyri aina oppimaan,
ei vain ulkoa vaan ymmärrykseen asti.
Muuten elämä on vaikeaa, omituisia vastoinkäymisiä
täynnä, joille ei tunnu voivan mitään.

Silloin tekee mieli valittaa: Miksi näin, miksi näin, en tajua
miksi näin, miksi aina minä, ei aavistusta

Eikö olisi parempi voida sanoa:

KERTOSÄE

Lumi peittää

Matka maan päällä on karikkoinen
jotkut karit viiltävät nahkaa, toiset syövät syvemmältä
sielun viillot ne vasta vaivaavat
pimeinä syysöinä
mitä pintahaavoista ja arvista

Joillekin kareille ajauduin ehdoin tahdoin ja opin
toisille kareille ajauduin yhä uudestaan
kaikesta huolimatta
huoli viattomuudesta katosi jo kauan sitten
täydellisyys lipui saavuttamattomiin

Valkoinen paperi kerää hyveeni
kertoo kokemuksistani, ajatuksistani
niistä hyvistä hetkistä, joita jokaisen elämässä on
enemmän ilosta kannattaa kirjoittaa
kuin suruista, joista voi oppia vain kantapään kautta
Varoitus houkuttaa nuorta kuin magneetti kompassineulaa
Niin kauan kuin täällä vaellan, pyrin parempaan.
En enempään. Enkä raavi sieluni arpia, vaikka kuinka kutittaisi.
Tiedän kokemuksesta.

Lopulta lumi peittää kaikki vikani
ja muutun yhtä viattomaksi kuin minä tänne tulin.