Tien päällä
kaukovalot heijastuvat etäisistä liikennemerkeistä
häikäisevää
mutkan takaa ilmestyvät toiset valot
kuin yhteisestä sopimuksesta
matka välillämme pimenee
ennenkuin kohtaamme
Aavalla
väylämerkit, jäävuoret, piilokarit
luottamus toisiimme on kuin vuori
ystävämme auttavat ja neuvovat meitä
silti vaara vaanii aivan pinnan alla
Matkalla
kiskot syöttävät kilometrejä veturin kitaan
sähkö sihisee katolla
pimeyden katkaisevat salaman välähdykset
eikä kukaan ota kuvia
meistä enää yhdessä
Perillä
en ole enää yksin
olen vihdoin saapunut
en ole enää missään yksin
en ole enää missään
en ole enää
en ole
en.
maanantai 18. helmikuuta 2008
maanantai 11. helmikuuta 2008
Viimeinen matka
partasuukuski ilahtui tervehdyksestäni
koskensillan kylmä ilma kipristelee poskiani
puoli tusinaa yön kulkijaa
viimeisellä matkalla
mukulakivillä ajatukseni hypähtelevät
kirkko, kirjasto, kauppahalli
sitkeimmät nuoret pörräävät
toiveikkaina isiensä volvoilla
keskustan katuja arkena
muistanko olleeni koskaan niin nuori
tietämätön luulija olin aina
mutta että otin nuoruuden noin vakavasti
ja nyt partasuukuski kyyditsee minua
illan viimeisellä matkallaan
koskensillan kylmä ilma kipristelee poskiani
puoli tusinaa yön kulkijaa
viimeisellä matkalla
mukulakivillä ajatukseni hypähtelevät
kirkko, kirjasto, kauppahalli
sitkeimmät nuoret pörräävät
toiveikkaina isiensä volvoilla
keskustan katuja arkena
muistanko olleeni koskaan niin nuori
tietämätön luulija olin aina
mutta että otin nuoruuden noin vakavasti
ja nyt partasuukuski kyyditsee minua
illan viimeisellä matkallaan
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Ajatukset karkailee niin
Hattara, karuselli, hellehattu
nauru vaimenee
Muisto himmenee
ajatukset harhailee niin
Kylmä kosketus, kylmä katse
Tyhjät sanat, tyhjä vuode
Minne menitkään
ajatukset harhailee niin
Tuttu melodia,
pianon kansi sulkeutuu
Sävel unohtuu
ajatukset harhailee niin
Hymysi, tuoksusi
viimeinen lauseesi
Mitä sanoitkaan
ajatukset harhailee niin
Hattara, tyhjä vuode
tuttu melodia, hymy
Ajatuksissani
minä harhailen niin
Ajatuksiini
minä harhailen niin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)