Oon avuton kuin ainakin, sehän minussa vetoaa.
Minua pitää auttaa ihan arjen asioissa.
Vuosia se charmi ei sitten purrut, eikä leipäveitsenterävä älyni auttanut,
ja vaikka erosimme, saan sinut vielä, jos ei muuta, niin lasten vuoksi siivoamaan aina silloin tällöin.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Saunassa Suomessa, saksaapa siis
Hotellin höyryhuoneessa
matkalaista maan
kaksi kohtaa
toinen tokaisee tervehdyksen
toinen takeltelee takaisin
suomeksi suoriutuen
löylyvuorosta laistaakseen
lausuu lyhyen lauseen
kieltää kaveri kieltä kykenevänsä
ehtivätpä englantia ehdottaa
ennen ehtymistä esitysten
tyrehtymistä tokaisujen
seuraa suomalainen siunaus
jää jonninjoutava jaarittelu
supistuu syämmetön sanailu
tauko tuokion tuumauttaa
alkaapa alusta asia
"Pakkasta pitänyt päivän
pitkästä aikaa."
(Englantia edelleen.)
"Hampurista Helsinkiin,
kylmä kummassakin"
"Hampurista?" (Hämmästyy.)
"Solkkaisimmeko siis saksaksi?"
Ja johan jyrähti juoruilu
käyntiin kävi kummastelu
sopuisa sanailu saksaksikin sujui
teutonien tavat taidettiin
Euroopan edistys
moni kieli, moni mieli
ilmaise itseäsi ihminen,
opi omasi ajoissa.
matkalaista maan
kaksi kohtaa
toinen tokaisee tervehdyksen
toinen takeltelee takaisin
suomeksi suoriutuen
löylyvuorosta laistaakseen
lausuu lyhyen lauseen
kieltää kaveri kieltä kykenevänsä
ehtivätpä englantia ehdottaa
ennen ehtymistä esitysten
tyrehtymistä tokaisujen
seuraa suomalainen siunaus
jää jonninjoutava jaarittelu
supistuu syämmetön sanailu
tauko tuokion tuumauttaa
alkaapa alusta asia
"Pakkasta pitänyt päivän
pitkästä aikaa."
(Englantia edelleen.)
"Hampurista Helsinkiin,
kylmä kummassakin"
"Hampurista?" (Hämmästyy.)
"Solkkaisimmeko siis saksaksi?"
Ja johan jyrähti juoruilu
käyntiin kävi kummastelu
sopuisa sanailu saksaksikin sujui
teutonien tavat taidettiin
Euroopan edistys
moni kieli, moni mieli
ilmaise itseäsi ihminen,
opi omasi ajoissa.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Kiitos
Vapaaehtoisesti, mutta syystä hyvästä
haluaisin kiittää avustasi syvästä
kiitos kestämisestä, ihan kaikesta
erityisesti vihan puutteesta
kiitos välittämisestä, ystävyydestä
kiitos rahasta, rakkaudesta
avunannosta, mutta myös avunpyynnöistä
tietotekniikkaan liittyneistä tai fyysisistä
kiitos soitoista, eksoottisista kysymyksistä
kiitos myös kummista loogisista hyppäyksistä,
joihin vain sinä pystyt
"eikös ne silloin ole pystyt?"
Kiitos kun jaksat piruiluni klaarata
vain fiksuja voi kiusoitella vaaratta
niin monet kerrat olen ajatellut kiittää
tuskin lista tämäkään riittää
kiitos radiohittien laulamatta jättämisestä
ja ikivihreiden kellastuttamattomuudesta
(myös Harmony Sisters kiittää,
A. Tähti mukaan terveiset liittää)
Kiitos kun olet terveesti huoleton
tunnut olevan huonopuoleton
Liekö tuo sana lainkaan, Peloton?
lienet sanaseppo, keksijä kelvoton!
Seisoo lopussa, mikä ihmeen laitos?
Ruokkii kissankin - Se on kiitos.
haluaisin kiittää avustasi syvästä
kiitos kestämisestä, ihan kaikesta
erityisesti vihan puutteesta
kiitos välittämisestä, ystävyydestä
kiitos rahasta, rakkaudesta
avunannosta, mutta myös avunpyynnöistä
tietotekniikkaan liittyneistä tai fyysisistä
kiitos soitoista, eksoottisista kysymyksistä
kiitos myös kummista loogisista hyppäyksistä,
joihin vain sinä pystyt
"eikös ne silloin ole pystyt?"
Kiitos kun jaksat piruiluni klaarata
vain fiksuja voi kiusoitella vaaratta
niin monet kerrat olen ajatellut kiittää
tuskin lista tämäkään riittää
kiitos radiohittien laulamatta jättämisestä
ja ikivihreiden kellastuttamattomuudesta
(myös Harmony Sisters kiittää,
A. Tähti mukaan terveiset liittää)
Kiitos kun olet terveesti huoleton
tunnut olevan huonopuoleton
Liekö tuo sana lainkaan, Peloton?
lienet sanaseppo, keksijä kelvoton!
Seisoo lopussa, mikä ihmeen laitos?
Ruokkii kissankin - Se on kiitos.
Sini Simpukan sanomaa
Alla aaltojen aukeaa
merenpohjan salattu maa
elämää ei aallot juuri heittele
ÄLÄ vain soita sitä summeria!
muuten häiritset ärjyä hummeria
jolla hermoheikkona yli keittelee
Siellä laineiden tavoittamattomissa
ihmiskunnan vanhimmissa muistoissa
vallitsee tyyneys ja täydellinen rauha
ei meteli vaivaa, ei kukaan pauhaa
Vaikka eräs ryhävalas, vain kerran
- muuten niin oloinen vanhan herran -
vahingossa pölyhuiskan nielas
ei hetulasta hellittänyt esine vieras
kutitukselta voi vain köhiä ja yskiä
alkoi hyökyaallot rantaan tyrskiä
kyllä kapteenia suuren laivan ihmetytti
kun valas ilmoille siivouslaitteen pölläytti
hirmumyrsky laantui, kun raketin lailla
sinkoutui sulkasuti rajoja vailla
Merten pohjassa, syvällä
on maa, usko jo hyvällä
josta pahaa sanaa on vaikea lausua
eihän kuulu sinne edes hyökyjen pauhua
mutta on sielläkin ongelmansa
asuu sielläkin haastettu kansa
sen sijaan, että hopulla asioita hoitelisi
makaa sohvalla jokainen äiti ja isi
ainoa toimensa on alasti lojuminen
kun ikuisuuden kestää vaatteiden kuivuminen
Kun painat korvasi simpukkaan, mitä kuuletkaan?
uppeluksissa, alempana kuin luuletkaan
voi liittyä äyriäisten kongaletkaan
tai törmätä kuorikkaaseen metkaan
se kertoo elämänasenteestaan hyvästä
joka kumpuaa paikasta syvästä:
"Kestää voi julman suuren paineen
joka murskaisi kovan aineen
on vastaus silloin pehmeys
rakkaus ja kaikkinainen lempeys."
"Jos ärsyttää hiekka hampaissa
ei masennusta määrätä laissa
tai jos elämässäsi kehää kierrät
muista, ei hampaatonta murut hierrä."
"Helmenpienet hankaluudet,
elämän allonpohjan rikkaudet,
mukanaan tuo opit uudet,
kokemukset, kaikenlaiset tilaisuudet."
merenpohjan salattu maa
elämää ei aallot juuri heittele
ÄLÄ vain soita sitä summeria!
muuten häiritset ärjyä hummeria
jolla hermoheikkona yli keittelee
Siellä laineiden tavoittamattomissa
ihmiskunnan vanhimmissa muistoissa
vallitsee tyyneys ja täydellinen rauha
ei meteli vaivaa, ei kukaan pauhaa
Vaikka eräs ryhävalas, vain kerran
- muuten niin oloinen vanhan herran -
vahingossa pölyhuiskan nielas
ei hetulasta hellittänyt esine vieras
kutitukselta voi vain köhiä ja yskiä
alkoi hyökyaallot rantaan tyrskiä
kyllä kapteenia suuren laivan ihmetytti
kun valas ilmoille siivouslaitteen pölläytti
hirmumyrsky laantui, kun raketin lailla
sinkoutui sulkasuti rajoja vailla
Merten pohjassa, syvällä
on maa, usko jo hyvällä
josta pahaa sanaa on vaikea lausua
eihän kuulu sinne edes hyökyjen pauhua
mutta on sielläkin ongelmansa
asuu sielläkin haastettu kansa
sen sijaan, että hopulla asioita hoitelisi
makaa sohvalla jokainen äiti ja isi
ainoa toimensa on alasti lojuminen
kun ikuisuuden kestää vaatteiden kuivuminen
Kun painat korvasi simpukkaan, mitä kuuletkaan?
uppeluksissa, alempana kuin luuletkaan
voi liittyä äyriäisten kongaletkaan
tai törmätä kuorikkaaseen metkaan
se kertoo elämänasenteestaan hyvästä
joka kumpuaa paikasta syvästä:
"Kestää voi julman suuren paineen
joka murskaisi kovan aineen
on vastaus silloin pehmeys
rakkaus ja kaikkinainen lempeys."
"Jos ärsyttää hiekka hampaissa
ei masennusta määrätä laissa
tai jos elämässäsi kehää kierrät
muista, ei hampaatonta murut hierrä."
"Helmenpienet hankaluudet,
elämän allonpohjan rikkaudet,
mukanaan tuo opit uudet,
kokemukset, kaikenlaiset tilaisuudet."
maanantai 19. lokakuuta 2009
Vieläkin
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Upouutta uusta
Uskomattoman upea usva ullakolta uupuneen!
Uksi uuteen uljautta uhkuu,
ukaasin uuttaa ukolta: "Ulos urheilemaan utuiseen, unikeko!"
Uuta urheutta, uhoa udusta, uuta, uuta!
Ulvomatta uuteen, uudestaan, uudestaan.
Uksi uuteen uljautta uhkuu,
ukaasin uuttaa ukolta: "Ulos urheilemaan utuiseen, unikeko!"
Uuta urheutta, uhoa udusta, uuta, uuta!
Ulvomatta uuteen, uudestaan, uudestaan.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Matkamies
Asemalaituri tyhjenee
Junan ikkunasta etsit minua katseellasi
Hymysi takana väsymys ja epätoivo
Minun kyyneleideni takana rakkaus
Kuinka sinä jaksat jatkaa
Kuinka minä jaksaisin vielä
Vilkutat
Mitä kauemmas luotani matkustat
Sitä lähemmäksi tulet minua
perjantai 4. syyskuuta 2009
Lohduksi
Usko pois, en syytä, enkä neuvo lain
tätä sanomatta olla en voi vain
vaik' tuskinpa kelpaa lohdutukseksi
surusi saa minut surulliseksi
Vaikka vähäksi jää tuttujen luku
onhan olemassa perhe ja suku
vaikkei tosiystävää olisikaan
ja kaikki tuntuu vain menevän vikaan
Melankolia valtaa mielialaa
kun ei pysty enää itkemään salaa
ymmärrän, tarvitset vain kuuntelijaa
et opasta, toista valittelijaa
Kuinka sut hylkäsin, pyydän anteeksi
mut turhaan kai, luulet varmaan valeeksi
tätä sanomatta olla en voi vain
vaik' tuskinpa kelpaa lohdutukseksi
surusi saa minut surulliseksi
Vaikka vähäksi jää tuttujen luku
onhan olemassa perhe ja suku
vaikkei tosiystävää olisikaan
ja kaikki tuntuu vain menevän vikaan
Melankolia valtaa mielialaa
kun ei pysty enää itkemään salaa
ymmärrän, tarvitset vain kuuntelijaa
et opasta, toista valittelijaa
Kuinka sut hylkäsin, pyydän anteeksi
mut turhaan kai, luulet varmaan valeeksi
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Oikeutettu viha
Vihaan epärehellisyyttä, vihaan, vihaan!
Kestän typeryyttä, rumuuttakin
Mutta pettämistä, valehtelua en
Siinä kestämistä liikaakin on.
En ole täydellinen, en likimainkaan
Vaan ylellinen on elämäni
Ilman maallista hyvää, ilman turhaa
Mielenrauhaa syvää tunnen aina
Johdonmukaisen rehellinen käytös
Suorasukaisen sulavat puheet
Ei torvi totuuden koko ajan pauhaa
Kun kera kohtuuden sanansa taitaa
Ei silloin suututa toista turhaan
Ei myöskään puututa epäolennaisiin
Kun itsensä antaa avoimesti aina
siitä sitten kantaa vastuun myös
Kestän typeryyttä, rumuuttakin
Mutta pettämistä, valehtelua en
Siinä kestämistä liikaakin on.
En ole täydellinen, en likimainkaan
Vaan ylellinen on elämäni
Ilman maallista hyvää, ilman turhaa
Mielenrauhaa syvää tunnen aina
Johdonmukaisen rehellinen käytös
Suorasukaisen sulavat puheet
Ei torvi totuuden koko ajan pauhaa
Kun kera kohtuuden sanansa taitaa
Ei silloin suututa toista turhaan
Ei myöskään puututa epäolennaisiin
Kun itsensä antaa avoimesti aina
siitä sitten kantaa vastuun myös
Maamyyrän syys
Kontiainen kömpii, möyrii,
möyrii, pönkii, kaivaa
maata kovaa
kovaa hommaa, routii maa
maata kaivaa kontiainen.
Kontiainen kuuta katsoo,
katsoo kieroon,
kieroon kömpii,
kömpii kolostaan kontiainen.
Maata, kuuta,
missä luuta,
siivoaa kun syksy saa,
saa kontiainen maata kaivaa,
kaivaa, vaan on kova maa.
Kontiainen kesää kaipaa,
kaipaa, kaivaa koloaan
siivoaa ja luutii kontiainen.
Kohta tuutii kolossaan,
kolo kylmä, kylmä kuu,
uneksuu kesästä kontiainen.
Unta näkee, nää ei muuten
huonot silmät kontiaisen.
Haistaa, maistaa syksyn sään,
pysyttelee pesässään
kontiainen, vanhanlainen
nukkuu, muistaa kesiään
kontiainen.
perjantai 29. toukokuuta 2009
Sananen ylioppilaalle
Nyt kun on valkolakki päähän painettu
nuori tietää, on fiksumpi kuin kettu
"Ei oppi lopu", näin konkari nukkavieru
sukupolvea aiempaa vaan ei vanha pieru
Päähäsi mahtuu muutakin kuin valkolakki
haaveissa siintää voi lääkärin valkotakki
tai lentokone tai ura välineenä suksi
elämä yllättää, tosi muuttuu ihan muuksi
Heittää elämä eteesi mitä vaan - älä häkelly
kysy "Eli, mitä?", kuuntele vastaus ja jatka, Nelly
Elä täysillä, kukaan ei saa hämätä
masentakoon, ei omenasi ole mätä
alamäkiä ei kannata pelätä
tätähän tämä on - pelkkää elämätä
- eikä elämää saa jättää elämättä -
Kuljet sitten suksin tai paljain jaloin
tai vaikka lievästi lommoontunein autoin
koulun päätteeksi on tiesi avoin
nauti tänään juhlistasi kaikin tavoin
nuori tietää, on fiksumpi kuin kettu
"Ei oppi lopu", näin konkari nukkavieru
sukupolvea aiempaa vaan ei vanha pieru
Päähäsi mahtuu muutakin kuin valkolakki
haaveissa siintää voi lääkärin valkotakki
tai lentokone tai ura välineenä suksi
elämä yllättää, tosi muuttuu ihan muuksi
Heittää elämä eteesi mitä vaan - älä häkelly
kysy "Eli, mitä?", kuuntele vastaus ja jatka, Nelly
Elä täysillä, kukaan ei saa hämätä
masentakoon, ei omenasi ole mätä
alamäkiä ei kannata pelätä
tätähän tämä on - pelkkää elämätä
- eikä elämää saa jättää elämättä -
Kuljet sitten suksin tai paljain jaloin
tai vaikka lievästi lommoontunein autoin
koulun päätteeksi on tiesi avoin
nauti tänään juhlistasi kaikin tavoin
perjantai 15. toukokuuta 2009
Kakista totuus! (Koiran-)
jos ei osaa kieltä tai omaa karttaa
on hukassa.
jos eksyy metsään eikä löydä pois
on kateissa.
vankilasta paenneen sanotaan
olevan kar(h)ussa.
kun ei onnistu vaikka yrittää (kts. edellinen riimi)
menee ketuiksi.
parturissa voi saada päähänsä
oikein siilin.
kun ryyppää Turkissa, päänsäryn
saa rakista.
kaulassa on solmuke, silti puhutaan
vain mirristä (ja tarkoitetaan solmuketta.)
kuri ja järjestys on aiheena
puhuttaessa rotista.
Kaksimielisiä nuo eläimet.
on hukassa.
jos eksyy metsään eikä löydä pois
on kateissa.
vankilasta paenneen sanotaan
olevan kar(h)ussa.
kun ei onnistu vaikka yrittää (kts. edellinen riimi)
menee ketuiksi.
parturissa voi saada päähänsä
oikein siilin.
kun ryyppää Turkissa, päänsäryn
saa rakista.
kaulassa on solmuke, silti puhutaan
vain mirristä (ja tarkoitetaan solmuketta.)
kuri ja järjestys on aiheena
puhuttaessa rotista.
Kaksimielisiä nuo eläimet.
Niin kauan kuin on karhuja...
..on metsään meno arveluttavaa.
..kaapissa on vain vajaita hunajapurkkeja.
..puista on kaarnat raavittu selkiin.
..sienestäjillä on säikyt vatsat.
..mehiläisten kotivakuutukset on pilvissä.
..pöllöjen lukutaitoa tarvitaan.
..tähdet tuikkii Otavassa.
..kuolleeksi tekeytymällä selviää hengissä.
..joku syö eukalyptuksenkin lehtiä.
..bambu on kevyttä kaluttavaa.
..eikä Virpin kaappien päälle mahdu pölyä kertymään.
..kaapissa on vain vajaita hunajapurkkeja.
..puista on kaarnat raavittu selkiin.
..sienestäjillä on säikyt vatsat.
..mehiläisten kotivakuutukset on pilvissä.
..pöllöjen lukutaitoa tarvitaan.
..tähdet tuikkii Otavassa.
..kuolleeksi tekeytymällä selviää hengissä.
..joku syö eukalyptuksenkin lehtiä.
..bambu on kevyttä kaluttavaa.
..eikä Virpin kaappien päälle mahdu pölyä kertymään.
Oluen hinnasta ja arvosta
Viina on viisasten juoma
kieltolain aikana, kuoma
olut Ranskassa jumalten juoma
niillähän on luottoa aina
"in god we trust"-laina
sen jo sanoo Amerikasta
pitää vain esittää rikasta
tuoppia tilatessa ja asia
hoituu, kohta kallistelee lasia
täynnä kullankeltaista ainetta
jota juotuaan liikaa kerää mainetta
siis, veliseni, tuoppiasi arvosta
jossain erottaa mallas rahvaan porhosta
kun siinä särvit kaljaasi taas kerran
muista, muualla olisit silloin oikea herra!
kieltolain aikana, kuoma
olut Ranskassa jumalten juoma
niillähän on luottoa aina
"in god we trust"-laina
sen jo sanoo Amerikasta
pitää vain esittää rikasta
tuoppia tilatessa ja asia
hoituu, kohta kallistelee lasia
täynnä kullankeltaista ainetta
jota juotuaan liikaa kerää mainetta
siis, veliseni, tuoppiasi arvosta
jossain erottaa mallas rahvaan porhosta
kun siinä särvit kaljaasi taas kerran
muista, muualla olisit silloin oikea herra!
Nizza-pitsa-papana
Runon tapahtumapaikka on Välimeren ranta
ainakin vaahtopäiden varma kanta
vieressä pöydässä pari pohjolan blondia
ruotsillani ei tee mieli asioitaan tonkia
ruuaksi tilasin oikein runsaan sipulipitsan
kyyneliä on kokilta herunut pilputessa, lie tapa Nizzan?
nyt kun kallistelen olutlasia
ihmetyttää yhä moni paikallinen asia
niinkuin kummat kasvit ja palmupuusto
sekä se, mihin jäi pitsasta juusto?
ainakin vaahtopäiden varma kanta
vieressä pöydässä pari pohjolan blondia
ruotsillani ei tee mieli asioitaan tonkia
ruuaksi tilasin oikein runsaan sipulipitsan
kyyneliä on kokilta herunut pilputessa, lie tapa Nizzan?
nyt kun kallistelen olutlasia
ihmetyttää yhä moni paikallinen asia
niinkuin kummat kasvit ja palmupuusto
sekä se, mihin jäi pitsasta juusto?
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Mistä tietää?
Mistä tietää olevansa laiska,
jos vain tekee mitä haluaa
ja se on väärin ei vaiskaan
jos joutuu vain luita kaluaan
kun ei ole muistanut tienata,
uskovaisia vain rienata.
Jospa keskittyisikin määrään,
ottaisikin suunnaksi rahan.
Pystyisikö fiksu äkkiväärään
rikastumaan, tekemään oikein kasan
riihikuivaa menettämättä halua
tehdä sitä mitä haluaa?
Pelkään hukkaavani elämäni
rahan tekemiseen. Olenko
mieluummin köyhä ja onnellinen
kuin onnellinen rahan vuoksi?
jos vain tekee mitä haluaa
ja se on väärin ei vaiskaan
jos joutuu vain luita kaluaan
kun ei ole muistanut tienata,
uskovaisia vain rienata.
Jospa keskittyisikin määrään,
ottaisikin suunnaksi rahan.
Pystyisikö fiksu äkkiväärään
rikastumaan, tekemään oikein kasan
riihikuivaa menettämättä halua
tehdä sitä mitä haluaa?
Pelkään hukkaavani elämäni
rahan tekemiseen. Olenko
mieluummin köyhä ja onnellinen
kuin onnellinen rahan vuoksi?
Viha
Ota kiinni, halaa kovaa
viha on vain tunne
pelkkää kemiaa, yhdisteiden sotaa
aika tyynnyttää, halaa kunnes
sappi on kiehunut
adrenaliini kuivunut
enkä enää punaista näe
loppukoon siihen tämä säe
tai muuten...
viha on vain tunne
pelkkää kemiaa, yhdisteiden sotaa
aika tyynnyttää, halaa kunnes
sappi on kiehunut
adrenaliini kuivunut
enkä enää punaista näe
loppukoon siihen tämä säe
tai muuten...
Kaipaanko?
Matkalla maan äärissä
loppu hyvin tiedossa
paluu ei ole omissa säärissä
ja vaikka olisinkin humalassa miedossa
aina muistan sinut ja sen
että palata pitää ja saa
kyse on vain minkä mittaisen
ajan on poissa, arvaa!
Aika poissa on tarpeen
silti aina liian kauan
tuijottaa matadori sarveen
ja haudassa saavuttaa rauhan
kotiin palaan lupaan taas
lähde en ennen kertaa seuraavaa
loppu hyvin tiedossa
paluu ei ole omissa säärissä
ja vaikka olisinkin humalassa miedossa
aina muistan sinut ja sen
että palata pitää ja saa
kyse on vain minkä mittaisen
ajan on poissa, arvaa!
Aika poissa on tarpeen
silti aina liian kauan
tuijottaa matadori sarveen
ja haudassa saavuttaa rauhan
kotiin palaan lupaan taas
lähde en ennen kertaa seuraavaa
lauantai 2. toukokuuta 2009
Luovuuden puolesta
Aivopuoliskosta toiseen
irti logiikan pauloista
pois symbolit ja merkit
karkeistus hävittää yksityiskohdat
ja luo merkityksiä
filosofien haihatuksia
nousevia, ilmaantuvia ilmiöitä
kuin sumu suosta
nousee tietoisuus aivoista
vasen puoli yksinkertaistaa
päättelee todellisuuden saumat
oikea näkee todella kuin
tirkistelijä kaukoputkella
joka uurteen joka käänteen
taiteilla on estotta oikealla
insinööri tunaa vasemmalla
irti logiikan pauloista
pois symbolit ja merkit
karkeistus hävittää yksityiskohdat
ja luo merkityksiä
filosofien haihatuksia
nousevia, ilmaantuvia ilmiöitä
kuin sumu suosta
nousee tietoisuus aivoista
vasen puoli yksinkertaistaa
päättelee todellisuuden saumat
oikea näkee todella kuin
tirkistelijä kaukoputkella
joka uurteen joka käänteen
taiteilla on estotta oikealla
insinööri tunaa vasemmalla
Rytmistä
siru, kivi, satama
vene, vesi, meri, linna
turistirysän kiihkeys
hakeudupa maaseudun rauhaan
kuinka lammasmaiseksi muuttuukaan
ulkoilua unohtamatta
harras tuo huomata
tule pian siis
ala työsi heti
älä odota
nyt eli jo
se se on
päätä itse miten elämäsi
vietät kunhan et kadu
kiivautta, häpeä hitautta
vene, vesi, meri, linna
turistirysän kiihkeys
hakeudupa maaseudun rauhaan
kuinka lammasmaiseksi muuttuukaan
ulkoilua unohtamatta
harras tuo huomata
tule pian siis
ala työsi heti
älä odota
nyt eli jo
se se on
päätä itse miten elämäsi
vietät kunhan et kadu
kiivautta, häpeä hitautta
torstai 30. huhtikuuta 2009
Oodi olleelle
Pitkään pimeyteen
lopultakin lohtua
tarvitsinkin toivoa,
herätit horroksesta
viikon viivyit
takatalvi tuli
olemuksestasi osan
kuitenkin kaikitenkin
jälkeesi jätit
välittömän viehätyksen
uupumattoman uteliaisuuden
kävelykenkien keveyden
innostuneen ilon
typerien tapojen
tahattomat tunnustukset
kaikista kauneimmat:
blonda blommor
lopultakin lohtua
tarvitsinkin toivoa,
herätit horroksesta
viikon viivyit
takatalvi tuli
olemuksestasi osan
kuitenkin kaikitenkin
jälkeesi jätit
välittömän viehätyksen
uupumattoman uteliaisuuden
kävelykenkien keveyden
innostuneen ilon
typerien tapojen
tahattomat tunnustukset
kaikista kauneimmat:
blonda blommor
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Piiloleikki
En koskaan tajunnut kuinka tyhjä vuoteeni on
En ymmärtänyt miten paljon voin kaivata
En myöntänyt miten yksinäinen olin
Pakenin hiljaisuutta ja tyhjyyttä
Piilouduin yksinäisyydeltä
Ota minut kiinni, löydä minut
Täytä yö naurullasi, vuoteeni lämmölläsi
Älä jätä minua enää yksin
Laske sataan ja hae minut piilostani
Kipu
tuska kasvoi, kidutti
Kipu on ainoa mitä tunnen
tuska on kaikki mitä annan
En pysty enempään
et tyydy vähempään
Kivussani petän sinut
tuskassasi jätät minut
Yöhön synkkään, pimeään
kipuun kaikkein syvimpään
Kipunoin ja sinua kaipaan
väsyneenä tähän tuskaan
Älä vaadi enempää
en jaksa enää välittää
Kipu viiltää, valvottaa
tuska kasvaa, kiduttaa
torstai 16. huhtikuuta 2009
Vuodenajoista keväin
tuulee, hampaissa narisee
pajunkissat naukuvat nurkissa
kuolleet lehdet kahisee
lumikissat vesiletkut turkissa
huuhtovat katuja innolla
auringonkilo ei paljon paina
bussissakin istun nautinnolla
tätä ei kyllä tapahdu aina
- on kevät
pajunkissat naukuvat nurkissa
kuolleet lehdet kahisee
lumikissat vesiletkut turkissa
huuhtovat katuja innolla
auringonkilo ei paljon paina
bussissakin istun nautinnolla
tätä ei kyllä tapahdu aina
- on kevät
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
50 aprikoosikakkua
"Vain täydet sadat juhlitaan"
jo miehen ikään ehtinyt
tokaisi
huokaisi
mietti hetken oikeinko
vietti retken ainoansa
(aprikoiko kakkuansa sittenkin?)
ja jatkoi arkista aherrustaan
tyytyväisenä kysymästä kuitenkin
jo miehen ikään ehtinyt
tokaisi
huokaisi
mietti hetken oikeinko
vietti retken ainoansa
(aprikoiko kakkuansa sittenkin?)
ja jatkoi arkista aherrustaan
tyytyväisenä kysymästä kuitenkin
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Aiheetta syydetty
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

