Alla aaltojen aukeaa
merenpohjan salattu maa
elämää ei aallot juuri heittele
ÄLÄ vain soita sitä summeria!
muuten häiritset ärjyä hummeria
jolla hermoheikkona yli keittelee
Siellä laineiden tavoittamattomissa
ihmiskunnan vanhimmissa muistoissa
vallitsee tyyneys ja täydellinen rauha
ei meteli vaivaa, ei kukaan pauhaa
Vaikka eräs ryhävalas, vain kerran
- muuten niin oloinen vanhan herran -
vahingossa pölyhuiskan nielas
ei hetulasta hellittänyt esine vieras
kutitukselta voi vain köhiä ja yskiä
alkoi hyökyaallot rantaan tyrskiä
kyllä kapteenia suuren laivan ihmetytti
kun valas ilmoille siivouslaitteen pölläytti
hirmumyrsky laantui, kun raketin lailla
sinkoutui sulkasuti rajoja vailla
Merten pohjassa, syvällä
on maa, usko jo hyvällä
josta pahaa sanaa on vaikea lausua
eihän kuulu sinne edes hyökyjen pauhua
mutta on sielläkin ongelmansa
asuu sielläkin haastettu kansa
sen sijaan, että hopulla asioita hoitelisi
makaa sohvalla jokainen äiti ja isi
ainoa toimensa on alasti lojuminen
kun ikuisuuden kestää vaatteiden kuivuminen
Kun painat korvasi simpukkaan, mitä kuuletkaan?
uppeluksissa, alempana kuin luuletkaan
voi liittyä äyriäisten kongaletkaan
tai törmätä kuorikkaaseen metkaan
se kertoo elämänasenteestaan hyvästä
joka kumpuaa paikasta syvästä:
"Kestää voi julman suuren paineen
joka murskaisi kovan aineen
on vastaus silloin pehmeys
rakkaus ja kaikkinainen lempeys."
"Jos ärsyttää hiekka hampaissa
ei masennusta määrätä laissa
tai jos elämässäsi kehää kierrät
muista, ei hampaatonta murut hierrä."
"Helmenpienet hankaluudet,
elämän allonpohjan rikkaudet,
mukanaan tuo opit uudet,
kokemukset, kaikenlaiset tilaisuudet."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti