Usko pois, en syytä, enkä neuvo lain
tätä sanomatta olla en voi vain
vaik' tuskinpa kelpaa lohdutukseksi
surusi saa minut surulliseksi
Vaikka vähäksi jää tuttujen luku
onhan olemassa perhe ja suku
vaikkei tosiystävää olisikaan
ja kaikki tuntuu vain menevän vikaan
Melankolia valtaa mielialaa
kun ei pysty enää itkemään salaa
ymmärrän, tarvitset vain kuuntelijaa
et opasta, toista valittelijaa
Kuinka sut hylkäsin, pyydän anteeksi
mut turhaan kai, luulet varmaan valeeksi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kaunista... Onnellinen saa olla se sisko,
jolle tämä runo on kirjoitettu.
Totta joka sana, paitsi viimeinen rivi. Kiitos.
Lähetä kommentti