keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Luomakunnan kruunut

Pimeä katu, jäinen tuuli
outo kaupunki talven kynnyksellä
lumisade epäröi tulla jo monetta päivää
naamaani aristi, tuuli ujelsi korvissa

talot loppuivat sivuiltani
ja viima tarttui hattuuni, tällä kertaa
olin kuitenkin nopeampi
sivusilmällä näin jotakin upeaa
pimeydessä virtasi valojen joki

Sen vieressä, vielä pimeämpänä kuin normaalisti
virtasi vetinen joki rauhallisesti
se oli virrannut tästä jo ennen kaupunkia
kaupunki oli kasvanut sen ympärille
ja edelleen se virtasi

Mutta nyt sen vieressä oli valojen, kaapeleiden ja kiskojen virta
kuka sen oli tehnyt, ajattelin
pohdittuani hetken tiesin kyllä

KERTOSÄE:
Minä sen tein, minä suunnittelin rautatien
Minä sen tein, minä rakensin rautatien
Voin olla ylpeä, ja elää paremmin, sillä
minä sen tein, minä tein rautatien


Veljeni hapuilevat mystisessä hämärässä
sattumalta nähden vilauksia totuudesta
mutta suurimman osan aikaa lyöden päitään seiniin.
Totuutta ei löydy uskomalla taikuuteen ja ihmeisiin.

Ja mitä sitten, vaikka taikuus toimisikin
mitä sitten, jos ihmeitä tapahtuisi
kenen vastuulla ne olisivat?
Kuka ne saisi aikaan? Et voisi sanoa:

KERTOSÄE

Kaukaiset serkkuni elävät vaistojen varassa
heidän aivonsa eivät sisällä taikauskoakaan
elämä on selkeää ja kenties helppoa
kun jokaiseen ärsykkeeseen vastaa samalla tavalla.

Taikausko saa ihmisen vastaamaan väärin
aina silloin tällöin ja se on vaarallisempaa
kuin vaiston varassa eläminen
Harkitseva yksilö, tieto, ymmärrys ja totuus
apunaan ei joudu samanlaiseen vaaraan
kuin korkeintaan taikauskoisten parissa.

Tiede, ymmärrys ja totuus mahdollistavat saavutukset

KERTOSÄE

Älä usko sattumaan ja jos et jotain ymmärrä
pyydä selitystä. Pyri aina oppimaan,
ei vain ulkoa vaan ymmärrykseen asti.
Muuten elämä on vaikeaa, omituisia vastoinkäymisiä
täynnä, joille ei tunnu voivan mitään.

Silloin tekee mieli valittaa: Miksi näin, miksi näin, en tajua
miksi näin, miksi aina minä, ei aavistusta

Eikö olisi parempi voida sanoa:

KERTOSÄE

maanantai 3. joulukuuta 2007

Lumi peittää

Matka maan päällä on karikkoinen
jotkut karit viiltävät nahkaa, toiset syövät syvemmältä
sielun viillot ne vasta vaivaavat
pimeinä syysöinä
mitä pintahaavoista ja arvista

Joillekin kareille ajauduin ehdoin tahdoin ja opin
toisille kareille ajauduin yhä uudestaan
kaikesta huolimatta
huoli viattomuudesta katosi jo kauan sitten
täydellisyys lipui saavuttamattomiin

Valkoinen paperi kerää hyveeni
kertoo kokemuksistani, ajatuksistani
niistä hyvistä hetkistä, joita jokaisen elämässä on
enemmän ilosta kannattaa kirjoittaa
kuin suruista, joista voi oppia vain kantapään kautta
Varoitus houkuttaa nuorta kuin magneetti kompassineulaa
Niin kauan kuin täällä vaellan, pyrin parempaan.
En enempään. Enkä raavi sieluni arpia, vaikka kuinka kutittaisi.
Tiedän kokemuksesta.

Lopulta lumi peittää kaikki vikani
ja muutun yhtä viattomaksi kuin minä tänne tulin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Iltaruoan välipala

Mistä on makea marjarahka tehty?

Mutsin töistä, mansikoista,
mustikoista, maljakoista.

Niistä on makea marjarahka tehty.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Sinä olet tosi

sinä olet tosi
kuin tuulenvire helteellä
joka vilvoittaa,
muttei palella

sinä olet tosi
kuin suolakide häränsilmässä
joka maistuu
muttei janota

sinä olet tosi
kuin omena puussa
joka ravitsee
muttei lihota

sinun totuutesi
on minulle tärkeämpi
kuin kaikki säät, mausteet ja hedelmät
yhteensä

olethan tosi huomennakin?

maanantai 29. lokakuuta 2007

Tyhjästä ohi

Tyhjä sivu, tyhjä rivi
puuttuva lause, puuttuva sana
yhdellä sanalla alkaa isoinkin kirja

Yhtenä hetkenä aloitetaan
valmistuu sana kerrallaan
kun kaikki tyhjä on täytetty
ja puuttuvat lauseet ja sanat käytetty

Tyhjän täyttäminen vain ei
ole välttämätöntä
niinpä
harva saa sen aikaan
ja eipä aikaakaan, kun
on jo liian myöhäistä.


torstai 18. lokakuuta 2007

Loppusoinnun syytä, että juon

Loppusointu olisi suotavaa
kenties tällä kertaa onnistaa
tuopa minulle jotain juotavaa
nyt tehtävänäni on vain ponnistaa

turha jäädä odottamaan muusaakaan
ahdistava levottomuus vaivaa vaan
ei siten mitään aikaansaakaan
pyörit sängyssäs unta saamattakaan

Mistä sitten tietää kelpaako
kirjoittaa vaan vailla huomista
vai onko jäljellä enää kolpakko?
tekeekin mieleni hieman juomista

Punaviini - runoilijan paras ystävä
ja pahin vihollinen kukaties
helvettiin koko loppusointu
nyt seuraa tarinan opetus

On aivan sama mitä teet, kunhan teet
On aivan sama minne meet, kunhan meet
niin hän sanoi eikä minulla ollut mitä vastata

Jos teet jotain, tee se kunnolla
jos et, jätä sitten tekemättä,
mutta älä tunne syyllisyyttä
suotta syyttä.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Hyvä päivä

Väsynyt, kipuileva, silti tyytyväinen
raskas päivä painuu, luomet myös
voiko enempää toivoa

Enää ei sada, kaupunki nukkuu
valot, lätäköt, loiste
kyllä rauhasta nauttii yksinkin

loin, luin, söin, hoidin asioita, saunoin,

joogasinkin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Urhea porilainen

Niin oli urhea tuo porilainen
kaikki sanoivat
turhuutta itki äitinsä

viimeiseen tappeluunsa osallistui luupää tuo
ei enää koskaan palaa avovaimonsa luo
oliko ylpeys sen arvoinen
kiivastumiseen syyksi käykö moinen
jos joku oluesi vahingossa kaataa
ei kai siitä kukaan jaksa kaunaa kantaa
liekö ollut psykopaatti vai astronautti
kun selvästi veripäissä riehumisesta nautti
tuopin terävät reunat leikkaa
ympärillä tanssiväki lavalla sheikkaa
tunnelma diskon katkeaa veitsellä leikaten
ei tule tuosta enää kalua uumoilen veikaten

Opetus tarinan on synkkä ja mainen
jos kiivas luonto on sulla vainen
vältä silloin väkijoukkoja humalaisia
kaunan sirut on teräväisiä
ei kestä kaulasuonet kovankaan hemmon
jos ne lasiveitsellä raastan, remmon.
meillä psykoilla ei ole omatuntoa
se on se kiintoisa osa meidän luontoa

maanantai 24. syyskuuta 2007

Fokus

Ilo, onni, hymy, nauru, riemu
positiivinen elämänasenne
keskity hyvään ja
"Toivo parasta..

..ja pelkää pahinta"
keskität voimavarasi negatiiviseen
opit pitämään pahaa normaalina
masennus, suru, irve, tuska

perjantai 21. syyskuuta 2007

Omantunnon paineessa

oma käsi liipasimella
pitäisi ja pitäisi, kuka käskee?
itse kiedon köyden kaulaani
ja ihmettelen

miksei henki kulje?

tiistai 4. syyskuuta 2007

Runo päivässä

runo päivässä
- pitää psykiatrin loitolla

runo päivässä
- ei riistä nahkaa sormenpäistä

runo päivässä
- saattaa aiheuttaa otsaryppyjä

runo päivässä
- kaksi parhaassa ja pullo päälle

runo päivässä
- kun saisi edes öisin nukuttua

runo päivässä
- eikä mitään listoja
listat on mielikuvituksettoman kirjoittajan pelastusrengas

runo päivässä
- ilman mielikuvitusta sietääkin hukkua

runo päivässä
- rimmaisi värien häivässä
entä sitten? Mitä sen on väliä
- tunnustaako riimiä tai väriä?
jos on punainen tai kommunisti muu
eikö ole koko nainen anarkisti juu
riimit heikot sanat sotkee
kummat riimit aivossa potkee
(eihän se ole edes sana)

runo päivässä
- edes runo päivässä

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Modernia (?)

Utopia , Uusi, uljas maailma, 1984,
Big Brother, Tosi-TV,
Läpitunkeva julkisuuden kaipuu

Laulaminen, Karaoke, Idols,
Euroviisut, Suomi - 0 pistettä,
Läpitunkeva kansallinen häpeä

Ihmiset ovat ihmisiä,
trendit häilyviä. Jokuhan ne luo,
tai jokin. Uusi trendi syö toisen,
se on trendin tehtävä.

Silti tekisi mieli joskus kysyä:
Eikö mikään koskaan muutu?

torstai 26. huhtikuuta 2007

Masentunut syntisäkki (Kalevalamittaan)

Tekisi mieleni sanoa,
synkän tarinan haastatella,
surullisen sekä purevan,
jutustella juonivyyhdin.

Tosiksi tokaista tahtoisinkin,
valeitapa välttelinkin,
väitteet välkyn vääräleuan,
sanat sutkin serkkupojan.

Tukalana tarkkasin tilaani,
tulojani tuvasta tielle.
Kulkurina kävin kisoihin,
poikana poluille painuin.

Myydä mahdoin maani kaiken,
irtolaiseksi itsenäinen,
osattomana omaisuudeton.
Laiskana lakosin lampeen.

Köyhyys kurjuuden kehitti,
mielestä mahot madot manasi.
Heitti joukkoon kauhut turhat,
pelot paljon parjatutkin.

Ei esikoinen enää elänyt,
ylpeänä tainnut olla,
punaa pitänyt poskillansa,
kalpeana kesänsä kellui.

Haipui hampuusi hatara,
kuten kaikki, kapsahti katajaan.
Kohtaloksi kurjan konnan,
ajatukset ihan omimmat.

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Virtailua vaihteeksi

Ei suju vielä nelipolvinen trokee
Pelkkä tieto siitä ei riitä
Toisaalta en edes tiedä
Joten tätä lienee turha edes hokee

Mitä ne polvet oikein on?
Runojaloissa niveliä kuin senkissä
Kai runoilijat paremmin pysyy hengissä
Kun tuntee ne useamman keinon

Riimitellä jos vain jaksaa
Ei haittaa ajatukset ainakaan
Silloin tällöin muutama lainakaan
Juomat jos ei maksaa

Tähän päätän tajunnanvirran
Oho, eihän sitä päältä saa millään
No, älä säkään ole millään
Riimin keksin oivan ...

torstai 19. huhtikuuta 2007

Limerikki

Olipa tyttö Kouvolasta
Jolla oli selässään vasta
Painoi mieltään kauna, auttoi siin' vain sauna
Tät tyttölasta Kouvolasta

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Järjestyksen valvontaa

Aurinko paistoi
Enkä tee mitään tänään
Pilvet peittävät
aurinko paistoi
Aurinko paistoi
Pilvet peittävät taivaan
Enkä tee mitään

Enkä tee mitään
Pilvet peittävät taivaan
Aurinko paistoi
Pilvet peittävät taivaan
Pilvet peittävät
Enkä tee mitään tänään
Aurinko paistoi

Valitusvirsiä

Koko päivän taas
Käynnistysvaikeuksia
Laiskurin kirous

Inspiraatio
Antaa odottaa tunnin
Päivän kuukauden

Aikaansaaminen
Jäikö jälleen puolitie
Saavuttamatta edes

Kuinka syvälle
Ihminen voi vajota
Ja pintaan nousta